Ruttis on kovasti samanlainen kuin isoenonsa Mauri. Se on tosi kova poika juttelemaan. Lisäksi Ruttis on aina kaikessa toiminnassa mukana ja vaatii hellyyttä tosi paljon. Ruttis tekee myös jonkin verran pahojaan, mutta se johtuu ihan siitä että sillä on niin suuri mielenkiinto asioihin, että kaikki pitää aina tutkia ja kokeilla. Vessanpönttöönkin se juuri onnistui hyppäämään sillä sekunnilla kun avasin kannen. Ruttis on vielä vailla omaa kotia.

Lala on aina vaan hurmaavampi. Se kehrää kovasti ja tulee mielellään syliin. Lala etsii vielä sijoituskotia.

Reino sen sijaan on jo muuttanut uuteen kotiinsa. Ja kuuleman mukaan tullut siellä hyvin juttuun muiden kissojen kanssa ja reippaasti tutkinut talon. Vähän on ikävä ihanaa Reinoa, mutta onneksi on tullut tietoja miten sillä siellä menee.

Ranesta on tullut komea pikkumies. Harmillista että sillä on knikki hännässä. Tämä ei tietenkään elämää mitenkään haittaa, mutta näyttelyssä se ei voi saada sertiä, muutoin kuin kastraattiluokissa. Ranekin etsii omaa kotia.

Olli Olifantti on meidän toinen jokapaikan höylä. Aina mukana toiminnassa ja vaatimassa rapsutusta. Tekisi mieleni pitää Olli itse tai etsiä sille sijoituskoti. Hieno mies:) Ulkonäöltään ihan keskitason burma.

Kaikki pennut on siis nyt sirutettu ja ne ovat saaneet tehosterokotteen. 12 viikkoa tuli maanantaina täyteen, joten ne ovat valmiit lähtemään uusiin koteihin heti kun sellainen löytyy. Jos olet kiinnostunut jostain pennusta, kirjoita minulle osoitteeseen: [email protected]